I.

Miksi karfhun kaula oon lyhykäiseksi joutunut.

Kerta oli karfhu hakenut ittelenset kolmet trenkkii: kissa, kettu ja jänis. Kerta ko olit matkustamasa, sattoi olehman kova päiväpaistet. He tulit likit laihin yhen herrasmiehen kartanoo. Karfhu pisti nukkuhman. Trengit piethin vahtina ollat. Ko karfhu oli vähän aikkaa nuhkunut, se rupeis kettu arvelemhan kumppanittenset kanssa, eikhon herrasmiehen kartanosa löytyis jotakin varastat. Kissa, joka oli opas, tiesi, nii että kellarisa oon viinat ja tiesi kanssa aukkeemen, mistä sisälet päässee. Kettu ja jänis lähit varsin ja menit kellarhin, jossa het joit, siksi ko nukuit.

Sillä välilä ko het olit sielä, tulit muutamet metsästäjät, jokka löyethin karfhun nukkumasa. Het olit varsin ja ammuit seen. Kissa, joka näki tämän, juoksi puuhun ja kätki ittenset. Päivä oli jo niin paljon kulunut, nii että metsästäjät eivät ennättänhet nouttat karfhun kurennun alas. He leikkaisivat pään pois ja peitit koiun-oksila. Ja yksi heistä arveli samasa ko het lähit pois, että ´huomen aamula met seen nouvama alasª.

Hiljain illala kostuit kettu ja jänis takaisin. Ko kissa näki heitä, se juoksi hänki puusta alas ja muisteli, mikä oon tapahtunut. Kettu sanoi: Kyllä mie saan pään kiinit; mutta kuka hengen ossaa puhaltat?ª Jänis sanoi: ´Kyllä mie tien yhesä paikkaa oon semmoisita pillii, minkä läpit hengen saattaa puhaltatª. Kissa sanoi: ´Huomen aamula varhain tulleevat metsästäjät kurennun noutahman." Kettu sanoi jänikselet: ´Mene ja mene kyyttii noutahman pillii; mie ruppeen varsin panehman päätä kiinit. Kissa pittää vabtina ollatª. Ko kettu oli saanut pään kiinit, se kostui jäniski pilliin kanssa. Het rupeisit varsin karfhuusen henkkee pubaltamhan. Mutta ko

,1 6 J. QVIGSTAD [ 1924 _ . .

het olit hengen saanhet hänhen, se havattit het, että pää oli punhan joutunut. Sepä tulit taas trengit murheesen. Kettu sanoi: ´Met häymä taas leikatat pään pois ja pannat seen oikkeesenª. Mutta se olit pillit lappunhet, millä het hengen puhalsit. Jänis häytyi taas Iähtet pillii noutahman. Hän kostui takaisin juuri päivän alusa, ja het sait juuri hengen puhalletyksi karfhuusen, se kuuluit metsästäjät tulemasa, ja silloin het lähit kaikkit juoksehman pakhon. Siitä astit oon karfhun kaula joutunut lyhykäiseksi.

IL Kehenot ja kavalat ovat voimakhammat ko tollot ja voimakhat.

Kerta seurasivat kettu ja jaara ja kissa ja menit ,yhthen autehmen talhon asuhman. Vähän ajan perästä tulit karfhu, jalopeura ja hukka kanssa samhan talhon ja otit kortteli toishen tuphan, ja nämät rupesivat arvelemhan tappat ketun ja jaaran ja kissan. Kissa, joka oli pienin, käyskenteli ympärit huohneita ja kuunteli, mitä karfhu ja jalopeura puhuit. Net panit vissin päivän, koska het aioit freistatat, eiko het saa hengen pojes nuoilta kolmelta kehenolta kortteli-kumppanilta.

Ko tämä märätty aika oli täwtynyt, se käski kettu jaaran mennät kammahrin puskehman yhtä tythää tynnyriä, ja kissa piti mennät ulos ja parka'at varsin ko hän näkeä kethän tulemassa. Vähän ajan perästä tullee hukka. Kettu istuskellee tu'assa; hukka tullee sisälet ja pyytää ´hyvää päivääª ja kyssy typi: ´Mikä mies sulla oon ulkona?ª Kettu vastasi: ´Se oon minun väkimiesª. ´Kukapa sulla kammarissa hakkaa?ª Kettu vastasi: ´Se oon minun trenkinin, jolka hakkaa hukan lihoj suohlanª. Ko hukka kuuli sen, se pölästyi ja meni varsin ulos. Ko hän tuli takaisin ja muisteli, kunka hänen kanssa oli käynyt, ja muisteli vielä, nii että net olit tappahnet hukkii, se sanoi julopeura: ´Kyllä minä freistaan lähteet".

Kissa kuuli taas, koska jalopeura piti tullat. Kettu istui taas tuphan; kissa meni ulos ja jaara kammahrin ja puskehman sitä sammaa tyhhää tynnyriä. Vähän ajan perästä se tullee jalopeura ja pyytää ´hyvää päivää" ja kyssyy: ´Mikäs mies sulla oon ulkona, ja kuka kammarissa hakkaa ?" Kettu vastasi: ´Se oon minun väkimies, joka oon ulkona, ja kammarissa oon minun trenkinin hakkaamassa jalopeuran lihoj suohlan". Ko jalopeura kuuli sen, se pölästyi hänki ja lähti varsin ulos. Ko hän tuli takaisin ja muisteli, kunka hänen kanssaki oli käynnyt, se sanoi karfhu: „Sinun päälet minäki luotin, mutta et tehenyt siekhän enämpi ko hukka, vaikka pi`it ollat voimakhampi ko hän. Mutta minä freistaan ittet lähteet huomena" .

Kissa oli taas kuulemassa, mitä karfhu puhui. Ko huominen päivä tuli, se käski kettu kissan taas mennät ulos ja parkuat, ko karfhu tulleepi, ja jaara piti kammahrin mennät ja puskehman sitä sammaa tynnyriä. Ko oli vähäinen aika kulunut, se tuli karfhu ja pyysi ´hyvää päivää" samhan laihin, ko hänen kumppanit olit tehenet, ja kysyi: „Mikäs mies se ulkona parkuu sulla, ja kuka se oon, joka hakkaa kammarissa ?ª Kettu vastasi: ´llmanki tet tiiättä, nii että se oon minun väkimies, joka oon vahtina ulkona, ja trenki oon kammarissa hakkaamassa karfhun Iihoj suohlan". Ko karfhu kuuli sen, se pölästyi häänki ja kysyi ketulta: ´Mitäs tet ajotta huomena tehät?" „Met ajoma karfhuita ja hukkii ja jalopeuroj tappat", vastasi kettu. Ko karfhu kuuli sen, se lähti hän varsin ulos ja muisteli hänen kumppanillenset, mitä kettu oli sanonut, ja kaski heitä piiloat niin parhaitin ko het saattavat, siitä ko kettu aikoi tappat jalopeurat ja hukat ja karfhut huomena.

Jalopeura kantoi ison olkiläjän tuphan, minkä sisälet hän piti piiloat, ko hätä karttuupi. Hukka laittoi ittelenset sian takhan tuhkin sisälet. Karfhu piti piiIoat ittenset penkin allet.

Ko huominen päivä tuli, se piti hukka vahatat, koska kettu lähteepi trenkinset kanssa. Vähän ajan perästä se tullee hukka sanoman kanssa: ´Jo kettu tullee; ittet on etumainen, trenki keskelä kaksi issoo piilikirvestä olala, väkimies perämäinenª. Jalopeura varsin juoksasi olkiläjän sisälet; hukka meni tuhkain sisälet, mutta jätti vähän silmät aukit, ja karfhu pisti ittenset penkin allet. Ko kettu tuli sisälet, se käski kissan haistat joka paikasta, missä löwtysivat asujat. Kissa meni ensiksi olkiläjhän, missä hän löwsi jalopeuran; jaara varsin puskehman olkiläjjää, ja kissa pyörähti; se havatti hän hukkan silmät, mikkä kiilustelit tuhkaläjässä. Kissa varsin hyppäsi sinnet, ja hukka häätyi lähteet juoksehman pojes; tahi muutoin hän olis silmänset mistantannut. Jalopeura oli jo pyytelennyt jalkhoinset ajala, ko jaara rupesi puskehman olkiläjjää, ja ko karfhu havatti sen, nii että hänen kumppanit olit menhet matkhoinset, se häätyi hänki lähteet pojes, ja eikä siitä astit ennät halunut karfhu, jalopeura ja hukka mennät asuhman samhan talhon, missä kettu trenkinset kanssa piti korttelia.

III.

Kerta oli yksi köyhä poika, jonka nimi oli Matti. Hällä ei ollut muuta tavaraa ko tarpelliset vaathet ja yksi pikku arkku, jossa olit isän ja äitin kirjat. Hän käyskenteli ympärit talloin myön ja paimensi lamphaita ihimisillet. Tämä tuli kerran yhen rikkhaan talon-isänän tyköt, jolletko hän rupeis trengiksi. Tämä talon-isäntä oli kovin jumalmatoin mies. Hän oli luvanut ittenset nöyrälet (pirulet), jos hän rikkautenset säilyttää, niin kauwon ko hän ellää, ja jos hän vielä rikastuis, niin saapi nöyrä tullat ottamhan hänen, ko vissi aika on kulunut.

Matti oli tämän talon isänän tykönä monekoita vuossii,

11

I .

12 J. Q~GSTAD [1924 .. _ _

ja isäntä rikastui mahottomastit sillä aikana, ja se aika kanssa Iikeni, ko nöyrä piti tullat isänän puhheillet. Isäntä rupeisi pölkkäähmän, jokhon hänen kanssa käipi väärin. Aika täytyi, ja yksi mahotyn herras-mies tuli talhon. Tämä ei ollut talosa ko vähän aikkaa. Aivan kahen kesken hän puhutteli isäntää, joka tästä ajasta muuttui. Yhtenä iltana lähätti hän sanan Matilet, nii että hän pittää tullat hänen puhheillet. Matti meni varsin isänän tyköt. Isäntä sanoi hället: ´Fuomena met lähemä aapphan, ja sie piät ottat kirja-arkkusti myötät".

Ko aamu tuli, se lähti isäntä aapphan ja otti yhen venheen myötänset. Ko het olit souttanhet pitkän ajan,se sanoi isäntä Matilet: „Nyt sie piät jää'ät tähän vanhaasen venheesen, ja jos joku tullee sinun tyköt ja puhuttellee sinun tullat pois venheestä, se et piä Iähtet muitten kanssa ko sen, joka kirja-arkun jaksaa liikuttatª. Matti oli isänälenset kuuliainen. Hän kulkui nyt pitkän ajan aappaa myön. Viimen tuli yksi iso sotalaiva, josta kysymys tuli Matilet, eiko hän aio tullat laifhan. Matti vastais: ´Joo, jos tämän kirja-arkun jaksatta ottat myötätª Laivasta tulit miehet noutahman Mattii; mutta ei yksikhän niistä jaksanhet liikuttat kirja-arkkuu Nämät jätethin Matin, ja laiva purjehti pojes

Vähän ajan perästä tuli taas yksi kauppalaiva, jostako taas huuethin Mlatilet, eiko hän aio tullat laifhan Matti vastais taas: ´Joo, jos tämän kirja-arkun jaksatta ottat laifhanª. Laivasta tulit miehet; mutta ei yksikhän niistä jaksanut liikuttat kirja-arkkuu. Laiva jätti taas Matin, ja hän kulkui taas pitkän ai'an

Se tuli yksi jähti, josta taas huuethin Matilet, eiko hän halluu tullat laifhan, Matti vastais taas sen saman, mitä hän oli vastanut muilet laivoilet. Jähestä tulit miehet, jokka jaksethin ottat sekä Matin ette kirja-arkun. Laivasa ei ollut kokkii, ja Matti pääsi kokiksi. Mutta tämän laivan kapteini oli jumalmatoin mies; hän aivan kirois ja pieksi väkkeenset.

Yhen ai'an perästä se hävis laiva, ja Matti ja kapteini jouvuit maston päälet, jossa het istuit kummasaki pääsä. Kapteini kirois ja tahtoi syöksit Mattii merhen; mutta Matti ei mennyt merhen. Ei het olhet kauwon istunhet, se voimattyi kapteini ja putois merhen. Viime sana, mitä hän vielä sanoi, oli kirrous.

Matti kulkui nyt pitkän ai'an, siksiko hän tuli yhelet rannalet, jossa hän pääsi maalet. Ja ko hän oli nyt käynyt vähän aikkaa, se tullee taas se sama herrasmies Matin vasthan, joka kerran ennen oli käynyt hänen isänän talosa, ja pyyttää hantä trengiksi. Joo, Matti lupais varsin. Nyt het kävelit, siksiko tulit yhthen isshon talhon, jossa olit kommeet fuonheet. Tämä näytti ollat niinko faprikki. Matilet piti ollat työksi issoi kattilita passalat ja aina tukkiit valkkeeta allet. Isäntä ei ollut monestit kotona, ja aina ko hän lähti pois, se varais hän Mattii, nii että ei saa luppaa kattot kattilhin.

Kerta ko isäntä oli mennyt pojes, se ajatteli Matti, eiko hän nyt saa kattot kattilhin. Hän otti ison kangen ja nosti vähän kantta yhestä kattilasta. Varsin ko kansi oli pikkusen noussut, se näkyi kapteinin pää. Nyt havatti Matti, mikkä kattilissa owat. Hän löi varsin kannen kiinnit ja tukki halkkoj allet. Ko isäntä tuli kothin, se sanoi hän: „Jopa sie oletki kattonut kattilhanª. ´Jooª, sanoi Matti; „mutta halvompa mie lisäisinkiª.

. : :

. : :

, ItT.

Venäjän puolela Patsejokkee löwtyy harvasa tuossa ja tässä yksineinen kuusi. Met kysyimä yheltä suomalaiselta, miksikä se näin on, että kuuset näin harvasa kassuut. Hän vastais: „Mie en kyllä tiie vissin, miksikä se niin on tapahtunut. Mutta Vuolan Lassi vaina, joka oli hyvin tutkivainen mies, muisteli: Ko JumaIa kävi täällä puun kylväsä, kielsi hän, ettei yhtään kuutta kylvätät välilet Imantraa ja Patsejokkee.

16 J. QWGSTAD ri924

Mutta piru, joka tämän kuuli, luuli, että hän saattaa hukkatat koko Jumalan työn, sai ittelenset kuusin siemenitä ja kylväis näistä tähän välilet, minkä Jumala oli kieltänyt. Ko aika kuluis, kasuit seki männyt ette kuuset eikä kumpikkaan haittanut toistanset.

Ko piru näki tämän, että hänen työ oli mennyt hukkhan, suuttui hän, arveli pannat koko tämän taipalhen veen allet. Sen tähen rupeis hän kaivamhan Patsejokkee ylit maata, ja paikon patois hän. Mutta ei tämäkkään auttanut; koko hänen työnset meni hukkhan. Vesi kulkuis takaisin, ja paot tulit koskiksi; siit astit on joki paikon jäänyt näin levveeksi. Jumalan puhun kyIvän ei voinut piru hukkatat; mutta joen kyllä saattoi pilatat, siksi ette teki vaikkeemaksi assuut täälä.

.. v.

Venäjän keisari oli kuullut, että savolaiset pi´it ollat hyvin tolloja ihmisita. Niin halusi lähteät freistahman niitä. Kon hän oli jutanut kaksi päivää, tuli hän savolaisten seurakunthan. Keisari tuli yhthen talhon, jossako ei ollut ko yksi pikku tytär. Hän meni sisälet ja kysyi: „Missä owat talon ihmiset ?ª Tytär vastasi: ´Isä on mennyt kaupunkhin; äiti on toisesa talosa syöpyhnitä leipomassa, ja veli on tuolla karhan tyvelä peuran pywösä. Niitä mitä hän löwtaä, ottaa hän ja tappaa ja jättää sinnet; mutta mitä hän ei löwä, ottaapi hän myotänset kotiatª. Keisari sanoi: „Kunka se mahtaa ollat? En minä ymmärä tätäª. ´Vieras mies mahtaa ollat hyvin tollo", sanoi tytär; ´äiti on toisesa talosa lainaleipiä leipomassa, ja net on syötyt, ja veli on karhan tyvelä turkistanset hake- massa täitä, ja mitä hän lowtääpi, se tappaa ja jättää sinnet; mutta mitä hän ei löwä, se ottaapi myötänset kotiat". „Ja niin, hyvä tytär!ª sanoi keisari ja antoi hället kaksi markkaa ja lähti aina e'emäksi.

18 J. QVIGSTAb ~ ~ 924 .. 1

Vähän ajan perästä tuli hän yhthen autehmen paikhan, jossako hän löwsi yhen pikku poikasen, joka paimensi lamphaita. Keisari meni pojan puhheelet, kysyi: ´Kenenkäs net on lamphat?ª Poika vastasi: ´Net on minun isänänª. „Sano mullet, hyvä poika, kunka kawvon tuo iso kivi on ollut tuossa!ª Poika vastasi: ´En minä tiiä; minä olen tullut vasta aamula tähän; mutta kysy nuoilta pienemilta kiviltä; net ovat vishin olhet liikka kawvon tässä ko tuo iso kiviª. Keisari arvasi varsin, nii että ei ole poika tollo. Poika otti veitten laukusta ja rupesi vuoleskelhen sauvanset. Mutta se häätyi poika lähteät lamphaiden tyköt ja laski veitten likelet laukun. Keisari meni ja polki veitten päälet. Ko poika tuli takasin,

. .

se rupesi hän hakehman veistä. Keisari kyssyy: ´Luuletko siä, että mina oli ottanut veitten ?ª Poika sanoi: ´En minä luule siitäkhän; mutta jos minä yksin olisin ollut, niin ei olis veittikhän tullut poisª.

Keisari meni aina e'emäksi, ja ko hän tuli kaupunkhin, se sanoi hän: „Minä olin kuullut, nii että savolaiset pi'itollat hyvin tolloja; mutta minä puhuttelin tyhä kaksi lasta savonlaisten seurakunnasa, ja net olivat paljon viishamat ko minäª.

Se ei olekhan enämpi siitä muisteluksesta.

Kakkurivaaran Jussasta.

1

Niinä aikoina ko Venäjän ryövärit juwit Rujasa ja Suomesa ryövämäsä, net tulit ythen talhon likiit Lapin rajjaa. Se oli suuri talo. Isäntä oli vanha. Hällä ei ollut enempi lapsii ko kaksi tytärtä; mutta hän oli ottanut yhen Lapinpojan ruokkopojaksi, ja pojan nimi oli Jussa. Ko tämä tapphaus tapahtyi, oli poika ja kasonut täwöksi. Poika oli hiljain illala tallisa hevoisita ruokkimasa. Se kuuli hän ihimisitä puhumasa

20 J. QVIGSTAt t 1924

ja sivakoita liikkumasa. Hän arvais varsin ni ette nämät ei oleta oikkeita ihimisitä. Vähän ajan perästä kuuli hän hätä-äänen tu'asta. Poika otti varsin sivakat ja lähti ylit tunturin Rujhan, missä hän tiesi oon palion Suomalaissii. Pitkän ajan perästä tuli hän puoli-hengisä Alaattiissen ja muisteli täälä, kuinka talon kanssa on käwnyt. Alaattiisa oli asumasa pojan isännän velimies. Ko hän kuuli tämän tapphauksen, se lähätti hän sanan kaikilet asuvilet Alaattiin peräsä, ette het piit kokkointyt hänen tyköt pyssyin, kirfheitten ja muunlaissiin tappamaneuwoin kanssa, siitä ko ryövärit owat tulosa ylit tunturin. Ko sana ulettyi kaikilet, se laitoit Alaattiin perän asuvat lähtemhän tämän nimitetty miehen tyköt. Alaattiinlaiset ootit kaksi viikkoo eikä ryövärit kostunhet ylit tunturin; se arvatthin het niin, ette nyovärit owat ottanhet koritelin talhon niin kauwon ko talosa ruokkaa löwttyy.

Se arveli tämä mies lähtet ylit tunturin ja tappat kaikkit ryövärit, jokka löwtyivät talosa. Ko Alaattiinlaiset kuulit tämän arveluksen, seuraisit het kaikkit häntä. Yhtenä päivänä lähit het, monta kymmentä miestä lu'usa, ja tämä nimitetty poika oli kanssa heän seurasa. Kahen päivän perästä tulit het illala likiit talloo. Poika lähti iskemhän, kuinka talon kanssa oon. Hän tuli navethan ja löwsi sielä yhen talon tyttäristä. Hän muisteli, minkä vasten hän oli tulosa nyt, ja kielsi, ni ette tytär ei piä ilmottat tatä kelheen muiletko talon ihimisilet, jos niistä oon joku vielä hengisä. Muttä isäntä ja emäntä olit tappetty eikä ollut muita hengisä ko kaksi tytärtä. Poika neuvoi heitä pannat maatat illala likiit ikkunaa, ja ko het knulleevat roiskimisen säinhän, se pittäävät het varsin juostat ikkunhan ja ulos. Ko poika oli nämät neuvotukset antanut, lähti hän varsin kumppaniittenset tyköt.

Sää oli vaisto illala. Yksi vanha ryöväri meni ulkona; hän tuli sisälet, muisteli kumppaniilenset, ette suvinen kuuluu Kakkurivaarasta, ja arveli vielä, ette ilma lauttuu huomena.

22 J. QVIGSTAD ~ 1 924

Vähän ajan perästä, se sammuit kaikkit näöt talosa. Alaattiinlaiset lähit nyt talon tyköt ja panit vahttii joka oven ja ikkunan ethen. Ko tyttäret kuulit paiskhaukset ulkona, se arvaisit het, ette heän setänset oon tulemasa aphun. Toinen tyttäristä, joka oli näpsä, pääsi ulos; mutta toisen sautoit ryövärit ikkunasa ja tapoit varsin. Nyt otit Alaattiinlaiset kavaluuella ryöväriltä kaikkit rahat ja tyyrhiimät neuvot ja sittet poltit het koko kartanon yhtenä ryöväriitten kanssa, ja nyt sait ryövärit tuntteet, ette sää oli lauttunut; mutta se suvinen ei ollut mikhän muu ko Alaattiinlaiset, jokka tyyräisit Kakkurivaaraa myön alas.

Pitkänä aikana ei tohtinhet ihimiset mennät siihen paikhan asumhan. Tytär juovatti settäänset myötät Alaattiissen ja nai sen Lapinpojan (kanssa). Het asuit kauwoin Alaattiisa. Vanhat ihimiset tiesit kauwoin jälkkhin vielä muistelet Kokkerivaaran Jussasta, joka oli päässyt henkhin ryövärista.

VII.

Se oli Nilla yhen lantalaisen nimi, joka tuli Alattihjan tässä viime satavuosilu'usa, ja hän otti asuman Jokitörmälet. Ennen häntä olit jo ruijalaiset asuhman tulhet sinnet, ja Tanskan kuninkas oli lähättänyt yhen amtmannin Alattihjan; mutta hän oli kovin kova mies, ryösti asujilta kaikkit, mitä hänen mielestä oli hället tarpheelinen ja hyvä. Tämän tähen suutuit asujat amtmannilet ja uhkasivat vaitelet kuninkhallet.

Se sattui sillä aikana yksi pappi, joka oli ollut Talmulahessa, siirtyhmän Tanskan pääkaupunkhin, ja tämä pappi kanssa oli saanut tunteat amtmannin kovvaa elämää, ja Alattian asujat luulivat saavan sen hejän puohlenset. Pappi meni orjas kesälä jälkhin Juhanesta; ei vielä Alattian asulat yrittänhet mithän tehät amimannilet. Mutta ko sykyinen tuli, se ryösti amtmanni asujilta kaikkinlaista ruuanpuolta. Tämän

24 . J. QVIGSTAD - [1924

tähen kauhtuthin kaikkit asulat, ja syysmarkkinan aikana valittethin het Nilla-Iantalaisen lähtehmän ylitRuotten Tanmarkhin. Hän kokosi neuvoinset kokhon ja sai rahhaa asujilta ja istui ahkihjan ja ajoi markkina-väen seuroissa ylit tunturin Haaparanthan ja siitä etemäksi alas Ruotten maata myy'en. Ennen pääsisiitä tuli hän Tanskan pääkaupunkhin, ja siellä haki hän ensimäiseksi sen entisen Talmulahen papin ja sai hänen kirjan kirjottamhan kuninkhallet, ja pappi neuvoi Nillan vatettemhan hänen tunturivaathet päälenset ja tällätät ittenset ka'un päälet päivälä, ko kuninkas tuli ajain, ja varsin piti hän lakin ottat pois päästä ja kummartuat kuninkhan ethen ja antat sen kirjan kuninkhallet. Ja Nilla teki justhin ko pappi hänen oli neuvonut. Kuninkas pyssäinytti hevosen ja käski Nillan istuat vafhnun, ja het ajoit linhan.

Siellä muisteli Nilla tulkin läpit, kunka elämä on Alattiassa. Kuninkas nouatti papin ja kysyi: ´Onko nämät to'et, mitä Nilla on muistelennut?ª Pappi tovisti toveksi kaikkit. Kuninkas lupasi oikaset nämät asiat ja antoi Nillalet rahhaa ja kirjan ja käski lähteät takasin, ja vähän ajan perästä hän

lähättää muun miehen Alattiisen asioita selittämhän.

Viikko jälkhin hellontaita tuli Nilla Alattiisen takasin ja muisteli asujillet, kunka hänen kanssa oli käwnyt matkala, meni amtmannin tyköt ja näwtti hället kirjan. Vähän ajan perästä tuli yksi kuninkhallinen sotanmies ja tutki asiat, ja amtmainni häätyi lähteät pois Alattiista.

VIII.

Jaaku Pontius on syntynyt Hernhensannassa, ja so´an aikana hän oleeskeli Viiporgissa. Kerta meni hän Venäjan pääkaupunkhin ja kaivoi ison hawan kuninkhan linnan allet ja pani paljon kruutia sinnet ja otti sittet kruutilangan hawasta ja juoksutti pojes linnan tyköä tuokemaksi, ja siitä pisti kannon

26 J. QVIGSTAD [ 1924 _ . . .. . . . . . •

läpit ylös maan päälet. Ko hän oli nämät saanut valmhiksi, se haki hän yhen vanhan ämmän, jolleko hän antoi nelje kymmentä markkaa, ja newvoi hänen vissin kellon aikana toisena päivänä pannat kannon nokkhan valkean. Ko vuorokausi oli kulunut, se oli Jaaku Pontius kawvas jo mennyt Venäjän pääkaupungista pois. Ko tämä puhuttu aika oli täwtynyt, se meni vanha ämmä ja pani valkean kannonnokkhan, ja ko valkea kruutilangan läpit kostui kruuti-hauthan, se meni koko linna taifhaasen, ja paljon ihmisiä siina samassa meni hukkhan, ja Venäjän keisari lähätti sanansaattajiita ympärit maan ja neuvotti kaikkit rukoilemhan Jumalaa, vai hän varjelis Venäläisiä ruotten trollista ja Viipurin mälhäyk-t

sistä.

Jaaku Pontius näki, ko hän on kuollut, se venäläinen ryöstuä Suomen Ruottesta pois; mutta hän oli tähen-tutkia, ja hän näki tähistä, että jos hänen ruuhminset ei mätanyt vuuen jälkhin kuoleman, se pittää sielu taas tullat takasin ruuhmiisen. Mutta hän ei arvannut, kunka täma pittää käwvät, ja hän ajatteli pitkät ajat tämän asian ylit; mutta hänen aikanset likeni hopustit. Hällä oli yksi palvelia, joka oli vuosi kaksi kymmentä häntä juovattanut. Hän sanoi sillet (trengilet): jälkhin ko hän on kuollut, se pittää trenki ottat hänen ruuhminset ja hakatat pieniksi ja suolatat yhthen amheesen ja pannat yhthen pimmeesen kellahrin ja amhen päälet hengaset yhen rasua-kollan, joha aina pittää ollat täynä ja kulkuat ylit amheesen, eika trenki pitänyt laskeat yhthän vierolaista kattohman sinnet, ennen ko vuosi on kulunut, eikä sanoat kelhen, minkä Jaaku Pontius on joutunut. Mutta ihimiset rupesit hakehman, minkä Jaaku Pontius on joutunut, ja pesit käihmän trengin päälet ja syytit, nii että hän on tappanut isänän, ja esivalta lähätti ihmisiita sinnet fuohneesen hakehman, eikö löwttys jotaki, millä saisit trengin syypääksi, ja het ha'it läpit joka huohnen, tulit viimen siihen kelIahrin, jossako

1 28 I. QVIGSTAD l t 924 . . _ . _ . . .. .. .

ammet seisoi, ja aika oli jo kulunut niin paljon, nii että ei ollut ennät monta päivää, ja hänen ruuhminset oli jo kasunut yhthen, ja sielu oli kanssa tullut ruuhmin tyköt. Ko nämät esivallan miehet tulit sisälet, se sanoi sielu: „Kiroottu olkhon tämä hetki ja aika, ko tet tulitta tännet, ja nyt on Suomi kokonanset venäläisen alla". Se oli hänen arvelus, jos hän nousee ylös, se hän tekkeä Suomen ja Ruotten valtamaaksi Skandinavian niemessä ja pannea venäläisen niiden allet.

IX.

Se oli kerran yks mies, joka meni väylhän kaloja pyytämhän. Niin se tuli kova sää, ja hän pölkäis kovasti. Mutta se hän havais, että se tuli joku niinku mies yli riipon, ja se tahtoi voolin hältä, ja se antoi sillet sen; mutta se pölkais sallaa. Mutta vaikka oli kova sää, se i tullu kuitenkaan noppa venheesen, ja ku het tulthin Iiki kotipaikkaa, niin se katois meritrolli, ja mies pansi lykylisesti kothin.

X.

Saalamasa asui kerran yks lappalainen Akkarivuonosa. Se oli sillon, ku russat röövathin. Ythenä iltana, niin tuli yks russan laiva ranthan. Venet tuli ranthan, ja siinä oli paljon miehiä. Se oli yks pimmee syys-ilta, ja lappalaisen ämmä oli sillon keittämäsä. Se havais hän yhen ihimisen muoton maljasa, ku hän oli rasuta kaivamasa paasta pois. Se isäntä meni ittet ulos, ja russat olthin sillon ulkona ja tahothin häntä opastamhan yli vaaran Kirklkvuonhon, missä oli kirkko ja paljon väkkee. Se lähti opastamhan niitä; mutta se sanoi, että hän ottaa tuohen myötä, ja minka hän viskaa sen, ku oli sydyttäny sen, sinnet pitävät mennet. Mutta ku ensimäinen joukko meni yli henkon, niin net huuethin toisillet. Viiminen joukko, ku se kuuli niitten äänen, niin se näppäis lappalaisen takista

30 j. QVIGSTAD 11924 . .

kiinit; mutta se otti veitten ja leikkais koko kappalheen pois takista. Sillä laila pääsi henkisä pois; mutta russat menthin kaikket henkosta pohjaan ja kuolthin. Vaaran alla löyethin kaikket russat kuolheina. Se vaara kuttuthan sen tähen tähän paivään astit Russan-henkoksi.