TROND TROSTERUD

Refleksiivien sidontasuhteet suomessa ja ruijansuomessa:

KOMPONENTTIANALYYSI

• 0. ALUKSI
  • 0.1. Tutkimusaihe
  • 0.2. Mikä oli tulos?
• 1. NORJA JA ENGLANTI
• 2. SUOMI
• 3. PAATSJOKI
• 4. LOPUKSI
• LäHTEET

0. ALUKSI

0.1. Tutkimusaihe

Tutkimukseni aihe on refleksiivien sidontasuhteita kahdessa ruijansuomalaisessa murteissa. Murteiden sijainti näkyy kartalla:

Olen myös vertaillut näiden murteiden sidontasuhteet suomen, norjan ja saamen kielten sidontasuhteisiin. Nolla-hypoteesini oli, että norjan kieli on vaikuttanut näihin murteisiin niin, että jos niiden jotkut syntaktiset piirteet ovat muutuneet, niin ne ovat muutuneet norjan kieliopin suuntaan. Sellaista kehitystä en kuitenkaan löytänyt.
Tässä artikkelissa esittelen analyysiehdotukseni Suomen suomesta ja Paatsjoen suomesta.

0.2. Mikä oli tulos?

Ruijansuomen sidontasuhteet ovat kylläkin muuttuneet, eli ne poikkeavat jonkin verran suomesta, mutta muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut norjan suuntaan, vaan voidaan pikemminkin sanoa, että on syntynyt sidontasuhteiden järjestelmä, joka muistuttaa enemmän englantia. Aion nyt näyttää mitä olen löytänyt, ja ehdottaa analyysia, joka voisi selittää nämä muutokset.

1. NORJA JA ENGLANTI

Lähtokohdaksi otan Lars Hellanin analyysi norjan sidontasuhteista. Norjassa on kaksi refleksiivia, nseg ja sjølv, ja ne voivat henne-pronominin kanssa muodostaa kolme anaforaa, eli kolme fraasia, jotka eivät voi esiintyä lauseessa ilman sitojaa. Nämä kolme anaforaa ovat komplementaarisessa distribuutiossa, vrt. esim. (1) (minun tietäkseni norja ja ruotsi käytäytyvät samalla tavalla näissä suhteissa):

Määrittelen PREDIKAATIOSUHTEEN ja KOARGUMENTTISUHTEEN näin:

Kaavakkeella suhteet esiintyvät näin:

Lyhytmatkasidontasuhteet (sidonta pienimmän lauseen sisäpuolella) ovat siis aina '+c', ja subjektisitojalla on aina '+p'.
Lars Hellan ehdottaa, että norjan sidontasuhteet voidaan selittää, jos oletaan, että 'seg' ja 'sjølv' on spesifioitu leksikossa näin:

Jos on menetelmä (prosedyyri), joka sanoo, että "plussat voittavat", niin lopputulos on kuten esimerkissä (5), ja tulos vastaa myös empiriaa, vrt. (1):

On olemassa paria kuten esim. Per vaska seg / Per vaska seg sjølv. Luulisi, että tämä variaatio olisi vastaesimerkki. Kuten Lars Hellan on näyttänyt, näillä lauseilla on erilainen rakenne. Huomatkaa merkitysero lauseissa (6a)-(6b) (vrt. suomen avautua/avata itsensä):

Vain lause (6b) voi saada konkreetisen tulkinnan , eli vain seg sjølv on temaatinen rooli-kantaaja. opne seg voidaan siis tulkita intransitiivisena verbinä (seg ei ole argumentti) mutta opne-verbi lauseessa Per opna seg sjølv taas on transitiivinen. Huomatkaa myös, että tämä ero ei johtuu seg-sanan ominaisuuksista. Pitkämatkasidontasuhteissa seg taas on rooli-kantaaja, ja b-versio on epäkieliopillinen; tämä kertaa siksi että seg sjølv ei ole sallittu tässä sidontasuhteessa:

seg ja seg sjølv ovat siis komplementaarisessa distribuutiossa.
Englannissa ei ole seg-anaforaa. Jos oletetaan, että englannin self sanassa herself vastaa norjan sjølv:iä, ja että 'self' siis on spesifioitu +c leksikossa, niin englannin sidontasuhteet muodostuvat seuraavasti:

Englannissa ei ole pitkämatkasidontaa (siis sidontaa lähimmän subjektin ohitse), ja lyhytmatkasitojana kelpaa sekä subjekti että objekti.
Seuraavaksi näytän miten sidontasuhteet ovat Suomen suomessa, ja sen jälkeen siirrymme Patsjoen murteeseen.

2. SUOMI

'suomen kieli' tarkoittaa tässä yhteydessä 'minun informanttieni intuitioita kielestään'. Informanttini ovat Etelä-Suomesta kotoisin, suurin osa uudenmaalaisia ja hämäläisiä. Kaikki puhvat ns. "puhekieltä".
Seuraavissa esimerkeissä alleviivatut konstituentit ovat sitojia ja sidottuja.
Lyhytmatkasidonta muistuttaa aika paljon norjaa: itsensä saa subjektisitojan, ja yhdistelmä [personapronomini + itsensä ] saa objektisitojan.

Pitkämatkasidonta taas on eri asia. Tähän asti kaikki anaforat ja pronominit ovat olleet komplementaarisessa distribuutiossa, mutta tässä tapauksessa ne eivät ole. Tässä konfiguraatiossa ovat kaikki kolme vaihtoehtoa hyväksyttyjä.

Kysymys on nyt millä tavalla tämä voidaan selittää. Käytän fonologian alispesifiointiteorian (underspecification theory:n) erästä ideaa. Oletan, että sekä 'hän' että 'itsensä' on spesifioitu leksikossa, ja että on mahdollista spesifioida sekä '+'-että '-'-arvoja. 'hän' ja 'itsensä' saavat seuraavat arvot:
(12) 'hän' = -p
'itsensä' = +c
Näistä olettamuksista seuraavat matriisit esimerkissä (13):

Nyt on vielä yksi ongelma. Haluan olla varma, ettei esimerkiksi hän voi saada matriisia [-p,+c] oman matriisinsa lisäksi. Kuten näette, hän itsensä on jo saanut [-p,+c]-matriisin. Teen siis säännön, joka sanoo, että kyseessä oleva matriisi on varattu:
(14) Jos matriisi M liittyy yksiselitteisesti NP:hen leksikossa olevien elementtien spesifioinnin tuloksena, niin M ei voi liittyä toiseen NP:hen
Tällä tavalla olen derivoinut lyhytmatkasidonnan (vrt. (9)-(10)). Ainoa matriisi, joka on mahdotonta derivoida minun leksikaalien spesifiointieni mukaan, on [+p,-c]. Nyt voisi odottaa, että [+p,-c] joutuu koko komplementarisuuden ulkopuolelle. Näin myös käy. [+p,-c]-konfiguraatiossa ei ole komplementarisuutta ollenkaan (vrt. (11)).

3. PAATSJOKI

[+p,+c]-konfiguraatio toimii paatsjoen murteessa samalla tavalla kuin suomen suomessa:
(15) a. Juhani näki ittensä
b. *Juhani näki hänet ittensä
c. *Juhani näki hänet
Objektisitojan suhde anaforaansa on taas monimutkaisempi. Vrt. esimerkki (16):

Jos subjektisitoja ei ole saatavana, meillä on vapaa variaatio (16a). Mutta variaatio ei aina ole vapaa. Kuten sanoin, lauseessa (16a) objekti oli ainoa mahdollinen sitoja. Jos lauseessa on toinen mahdollinen sitoja objektisitojan lisäksi, tulos on erilainen. Lause on disambiguoitu sillä tavalla, että ittestänsä saa subjektisitojan ja häne-stä itte-stä(-nsä) saa objektisitojan. Toisen sanoen, ittestänsä voi saada Juhanille sitojana vain jos kilpaileva subjektisitoja ei ole saatavana.
Paatsjoen murteessa pitkämatkasidonta on epäkieliopillinen.

Paatsjokimurteen sidontasuhteet poikkeavat siis muiden kielten sidontasuhteista. Ei voi sanoa millainen anafora on hyväksytty [-p,+c]-konfiguraatiossa, ennen kuin tietää, onko kilpaileva subjektisitoja läsnä. Nayttää siltä, että paatsjokimurteessa on jonkinlainen pragmaattinen "komplementaarisuus vain jos on pakko"-periaate. Selittääkseni tätä ehdotan periaatetta nimeltään Prominentin sitojan periaate (PSP). Epämuodollisesti periaate voidaan esitellä näin: PSP sanoo, että jos anaforalla on vaihtoehtoja, niin on pakko valita vahvin ehdokas. '+p':tä ja '+c':tä kutsutaan "kieliopillisia suhteita". Nyt PROMINENTTISUUS voidaan määritellä kuten lauseessa (18), ja PSP voidaan muodostaa kuten lauseessa (19):
(18) Jos meillä on anafora A ja kaksi vaihtoehtosta sitojaa B₁, B₂, jotka muodustuvat vaihtoehtoiset sidontasuhteet B₁-A, B₂-A; silloin B₁ on ENEMMäN PROMINENTTINEN kuin B₂ jos B₁:n ja A:n välissä on enemmän kieliopillisia suhteita kuin on B₂:n ja A:n välissä
(19) Prominentin sitojan periaatte (Principle of Prominent Binder (PSP))
Anaforan täytyy valita prominentein sitoja
Sitten takaisin analyysiin. Ehdotan, että Paatsjoen murteessa ainoa leksikaalinen spesifiointi on seuraava (t.s. ehdotan, että suomen ja paatsjoen ero on siinä, että paatsjoessa 'hän' ei ole enää spesifioitu):
(20) 'ittensä' = +c
Vapaan matriisiliitymisen jälkeen meillä on seuraava tulos (21):

hän voi saada kaikki mahdolliset matriisit, ja ittensä ja hän ittensä voivat saada molemmat +c-matriisit. Matriiseja on nyt liikaa. Ideana on nyt, että PSP voi auttaa meidät saamaan ylimääräiset matriisit pois. Periaate (14) ei voi auttaa meitä, siksi että matriiseja (21):ssä ei ole liitetty NP:ihin yksiselitteisesti.
Ota huomioon, että nyt pitkämatkasidonta ei ole mahdollista, siksi että 'ittensä' on +c, ja siksi että kaikki matriisit on mahdollista derivoida. Ero Suomen suomen ja Paatsjoen suomen välissä on seurauksena siitä, että suomessa 'hän' on -p, ja paatsjokisuomessa 'hän':tä ei ole spesifioitu. Tuloksena on, että [+p,-c]-matriisi on mahdollista derivoida, ja tällä kertaa se ei jää systeemin ulkopuolella.
Lyhytsidontatapauksissa PSP on voimassa. PSP sanoo, että anaforan (siis itsensä-sanan) täytyy aina valita vahvin sitoja. Jos [+p,+c]-sitoja on saatavilla, niin itsensä-sanan täytyy valita sen. Komplementaarisuus on voimassa. Nyt komplementarisuus ei seuraa leksikaalisten elementtien spesifioinnista, ja meidän täytyy kirjoittaa eri periaate (Paul Kiparskyn muotoilu v. 1992 Yorkin syntaksiworkshopin esitelmästä):

[-p,+c]-konfiguraatiossa meillä on komplementarisuus niin kauan kuin [+p,+c]-sitoja on saatavilla (eli niin kauan kun on olemassa vahvempi, kilpaileva sitoja, joka sitoo refleksiivipronominin). Odottaisimme, että (22) olisi voimassa myös jos kilpailevaa subjektisitojaa ei olisi saatavilla. Tulos olisi ollut sitojasysteemi, jossa persoonapronominin käyttö ei olisi ollut mahdollista lauseessa (16a). Laudaaturtyössäni olen näyttänyt, että pohjoissaame toimii sillä tavalla. Paatsjoen murteessa (22) kuitenkaan ei ole voimassa [-p,+c]-konfiguraatiossa, ja meillä on vapaa variaatio. Tällä hetkellä minun täytyy vain todeta, etten osaa selittää miksi näin on.
Suomen suomen ja Paatsjokisuomen sidontasuhteet poikkeavat siis toisistaan leksikaalisen spesifioinnin takia. Toinen ero on, että PSP on voimassa patsjokisuomessa, mutta ei suomessa[2].

4. LOPUKSI

Analyysissani olen ehdottanut kaksi periaatetta, PSP ja KP. Periaatteet ovat voimassa minun käsittelemässäni kieleissä ja murteissa seuraavalla tavalla:

Leksikossa elementit on spesifioitu näin:

Kielten ja murteiden sidontasuhteet seuraavat näistä olettamuksista.
Tämä on aikamoinen teknillinen analyysi. Analyysi kuitenkaan ei vastata miksi paatsjoessa ei ole pitkämatkasidontaa, ja miksi pyssyjoessa pitkämatkasidonta on vain tietyissä tapauksissa mahdollista. Sekä norjassa että suomessa pitkämatkasidonta on mahdollista. Luulisi siis, että pitkämatkasidonta olisi säilynyt kontaktitilanteessa. Näin ei käynyt.
Analyysissani tämä kehitys on tulos siitä, että hän-elementti ei ole enää spesifioitu leksikossa. Analyysi ei ole sanonut miksi leksikaalinen spesifiointi muuttui. Yksi mahdollinen vastaus tulee markedness-teoriasta. Kaikki kielet, jolla on pitkämatkasidontaa, on lyhytmatkasidontaa, mutta ei (tietenkään) päinvastoin. Tämä tosiasia voi ehkä viitata siihen, että pitkämatkasidonta on enemmän marked kuin lyhytmatkasidontaa. Jos kielikontaktitilanteen tulos usein on vähemmän markeerattuja kielioppeja, niin ruijansuomen sidontasuhteet ovat odotettu tulos. Englanti sai tämänpäivän sidontasysteeminsa 1300-luvulla, eli siis silloin kuin kieli sai paljon vaikutusta ranskasta (jolla myös on pitkämatkasidonta).
Toisaalta taas PSP ei ole mitenkään "yksinkertainen" periaate. Voidaan pikemminkin sanoa, että kielioppi on monimutkaistunut sen periaatteen saamisen jälkeen. Selvä loppupäätelmä ei siis helposti löydä.
Kuten on nähty, ruijansuomen sidontasuhteet eivät ole muuttuneet norjan kielen suuntaan. Tässä tapauksessa ei siis voida nähdä kielikontaktia pelkkänä kopioimisprosessina, vaan pikemminkin oman muutosprosessin käynnistäjänä.

LÄHTEET

Hellan, Lars 1988: Anaphora in Norwegian and the Theory of Grammar, Foris, Dordrecht
Kiparsky, Paul 1990: Strong Reflexives in Germanic, Esitelmä konferenssissa 'the first conference on generative diacronic syntax', York.
Trosterud, Trond 1990: Binding Relations in two Finnmark Finnish Dialects, A Comparative Syntactic Study, hovudoppgåve, University of Trondheim.

Kiitän Noregs allmennvitskaplege forskingsråd (NAVF), joka on rahoittanut tutkimustyöni 'samisk og kvensk språk, historie og kultur'-ohjelman kautta. Kiitos myös Suomen opetusministeriölle, joka antoi minulle mahdollisuuden olla puoli vuotta Suomessa tutkimustyön aikana.
[2] Tämä ei ole ihan totta. Kyllä suomessakin on PSP-tendenssesä, varsinkin kun on kysymys possessiivisuffien sidontaa. PSP ei kuitenkaan ole grammatikalisoitu samalla tavalla kuin ruijansuomessa. En aio sanoa sen enempää tästä aiheesta tällä kertaa.